Kehitysjohtaja

Yrityksen erilaisia prosessinkehitystehtäviä vaivaa monesti se, että tietoa ei ole riittävästi. Useinmiten suunnittelu perustuu totuuksina pidettyihin uskomuksiin, joihin "ei saa koskea"

Kehitystehtäville on tyypillistä, että aikataulut ovat tiukat. Kehitystehtävät ovat syntyneet vakavien ongelmien seurauksina ja lopulliset päätökset on tehty liian myöhään. Tulosta tarvitaan siis nopeasti, jolloin ongelmana on, että todellisten ongelmatekijöiden ja syy-seuraussuhteiden tunnistaminen on vaikeata ja hidasta. Esimerkiksi selvätkin puutteet palvelun laadussa saattavat itse asiassa johtua jostakin muusta kuin mitä luullaan.

 

Muutosvastarinta perustuu useinmiten enemmän uskomuksiin kuin faktoihin. Kun ongelma-alueen datasta on käytössä tietokonemalli on helpompi viestiä organisaatiolle, että ainakin kannattaa miettiä toinen kerta ennen kuin jatketaan entisten uskomusten varassa. Näin uskomusten romuttaminen nopeutuu.

Lyhentämällä liiketoimintamallin kehittämisaikaa syy-seuraussuhteet saadaan nopeammin esille. Sisäisten palautteiden saanti on melko helppoa, kun taas esim. asiakaspalautteen saaminen voi olla vaikeampaa. Päivittämällä malleja sitä mukaa kuin dataa kerääntyy saadaan heti näyttöä.

 

 
Copyright © Bayes Information Technology Oy 2001. All rights reserved. See Legal Notice.
Kommentteja tai palautetta?