Sarakkeiden selvitykset
| Vaihtoehdot |
Maksullisia palveluja on neljää luokkaa. Mikäli asiakkaidemme yhtäaikaisten laskentojen suoritus ylittää laskentapalvelimiemme kapasiteetin, aineistot lasketaan asiakkaiden lisenssiluokan mukaisessa järjestyksessä. Laskentaprioriteetti
kasvaa lisenssiluokan mukaan. Luokalla 1 on korkein prioriteetti. Käytännössä mikäli laskennan suorituksella ei ole kiire eikä data ole kovin monimutkainen (esimerkiksi useita, useamman kuin kahden muuttujan välisiä riippuvuuksia sisältävä), optimivisualisointi saavutetaan ennen aikarajaa ja sama hyöty saavutetaan niin luokassa
kolme kuin luokassa yksikin. |
| Maksimi kuvapistemäärä |
Suurin käytettävissä oleva 3D-visualisoinnin pistemäärä. Datatiedostosta lasketaan datavektoreiden (tiedostorivien) samankaltaisuuteen perustuva 3D-visualisointi. Tämä on laskennallisesti erittäin raskasta, jonka vuoksi visualisointeihin yleensä käytetään kaikkia datarivejä pienempää otantaa. Ennustamiseen ja visualisoinnin pohjana olevaan luokitteluun käytetään kaikkia tiedostorivejä.
|
| Maksimi datarivimäärä |
Maksimi datarivimäärän rajoitus koskee yhtä, kerralla siirrettyä tiedostoa.
|
| Maksimi laskenta-aika [min] |
Kuinka pitkään yhtä visualisointia enintään lasketaan. Laskentaan käytetty aika saattaa vaikuttaa visualisoinnin tarkkuuteen.
|
| Hinta / käyttäjätunnus / vuosi |
BayMinerin käytössä sovelletaan vuosilisenssiä. Käyttöoikeus on voimassa vuosi eteenpäin käyttäjän määrittelemästä päivämäärästä. Laskutus tapahtuu sopimuksen astuessa voimaan. Hintaan lisätään arvonlisävero.
|
Laskettujen mallien säilytys ja käyttö
Mallien säilytys sisältyy lisenssin hintaan. Kahden kalenterikuukauden ajan palvelimella käyttämättömänä olleet mallit poistetaan automaattisesti seuraavan kuukauden alussa palvelimelta.
Muut kuin vuosilisenssit
Muun pituiseen käyttöön tarjoamme räätälöityjä lisenssejä. Voitte tiedustella asiasta lisää osoitteesta
sales
bayesit.com
Opiskelijat sekä tutkijat
Opiskeluun tai akateemiseen tutkimuskäyttöön liittyen voidaan sopia tapauskohtaisista hinnoista. Olemme aina kiinnostuneita kuulemaan uusista laskentapalvelumme sovellusmahdollisuuksista. Ottakaa yhteyttä osoitteisiin
sales
bayesit.com tai topias.hayrinen
bayesit.com
Aloituspaketit
Tarjoamme aloituspaketteja joihin sisältyy useita lisenssejä, tiedonkeräyksen sekä analysoinnin konsultointia ja puhelintukea. Paketit räätälöidään tarpeen mukaan, ota yhteyttä
sales
bayesit.com
Koulutusta ja konsultointia
Tarjoamme konsultointia laadukkaaseen tiedon keräykseen sekä tehokkaaseen tiedonanalysointiin. Tarjoamme myös tarpeen mukaan mahdollisuuden BayMiner-koulutukseen asiakkaan tiloissa sekä säännöllisin välein koulutusta omilla käyttäjäpäivillämme. Lue lisää uutisistamme, asiakkaidemme luona tapahtuvasta koulutuksesta tai ota yhteyttä
sales
bayesit.com